Suomen talous on kuin vasemmiston vappujuhlat, joissa maksajana on aina joku muu – ja tällä kertaa se on tulevat sukupolvet. Olemme onnistuneet rakentamaan järjestelmän, jossa valtionvelka hipoo tähtitieteellisiä lukuja, mutta silti kukaan ei oikein tunnu olevan vastuussa mistään. Meillä on kohta 200 miljardia euroa velkaa, SIIS 200 MILJARDIA ja vain 5,6 miljoonaa ihmistä jakamassa laskua. Tässä vaiheessa voi jo kysyä: ymmärretäänkö tätä lainkaan, vai onko korjauksen tekeminen niin helvetin hankalaa?
Palkkalistoilla pyörii lähes miljoona julkisen sektorin työntekijää, mutta kuka oikeastaan rahoittaa tämän kaiken? Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa, työttömiä 300 000 ja opiskelijoita sekä alle työikäisiä yhteensä 600 000. Lisätään tähän kaiken maailman yhdistykset , joiden ainoa tulonlähde on valtion loputon nisä , ja isossa osassa yhdistyksiä ainut olemassaolon tarkoitus on päästä tuohon nisään käsiksi. Ei kuitenkaan unohdeta tästä yksityisen sektorin toimijoiden julkiselle puolelle tuottamia tavaroita ja palveluita.
Kun tähän lisätään vielä ne, jotka tekevät alle 0-20 h viikko sopimuksella töitä ja joutuvat siksi tukien piiriin, alkaa tuntua siltä, että työtä tekevä kansanosa on pikemminkin uhanalainen laji kuin talouden selkäranka. Ja sitten ihmetellään, miksi rahaa ei riitä.
Suomi pyörii velkarahalla, joka otetaan säännöllisesti kuin viikkoraha ilman mitään aikomusta maksaa sitä takaisin. Samaan aikaan kotimainen tuotanto hupenee ja yhä suurempi osa tarvitsemistamme tavaroista ja palveluista tulee muualta. Miksi tehdä itse, kun voi ulkoistaa ja maksaa siitä velkarahalla?
Kaiken huipuksi jaamme vielä avokätisesti miljardeja ulkomaille, vaikka oma talous vuotaa kuin seula. Kirgialaisten tupakanpolton lopettamiseen? Miljoona. Intialaisille vesivessat? Pari miltsiä. Italiassa vetää ikkunoista? No, sinne pari sataa miljoonaa. Tutkimukseen afrikkalaisen aropupun sopeutumisesta ranskalaiseen keittiöön eksistentiaalisen seksuaalisuuden kourissa? Vähemmän kuin milli olisi suorastaan loukkaus! Ei kai nyt sentään kotimaan asiat voi mennä tämän kaiken edelle?
Entä miksi tätä ongelmaa ei voi ratkaista? Ehkä siksi, että maata on vuosikymmeniä johdettu poliittisella ideologialla, jossa vastuuttomuus ja tulonsiirtojen jatkuva lisääminen nähdään ainoana oikeana tienä. Vasemmistopolitiikka on tehnyt Suomesta hyvinvointivaltion, jossa hyvinvointi on muuttunut riippuvuudeksi ja kannustin työntekoon on olematon. Sosialismi keittiössämme, kommunismi taskussamme – ja silti ihmettelemme, miksei rahaa riitä.
Ongelmia ei ratkaista äänestämällä lisää julkista velkaa tai haaveilemalla loputtomasta tulonjaosta. Aika katsoa peiliin ja kysyä, ketkä tätä maata oikeasti pitävät pystyssä. Kun suuret ikäluokat ovat eläkkeellä ja julkinen sektori paisuu entisestään, kuka jää maksajaksi? Yhä useampi suomalainen vanhempi kouluttaa jo nyt lapsensa lähtemään ulkomaille töihin, koska siellä tulevaisuus näyttää valoisammalta. Tänne jäävät vain hölmöläiset, joiden eväät on syöty.