Koulutusjärjestelmän täysi muutos – loppu inkluusiolle

Suomen koulumenestys on enää myytti. Pisa-tulokset ja korkeakoulutettujen määrä on sukeltanut. Olemme tippuneet maailman kärjestä keskikastiin. Vaikutukset työn tuottavuuteen ja koko yhteiskunnan potentiaaliin tulevat olemaan merkittävät.

Onnistunut koulutuspolku alkaa lapsen kasvua tukevasta varhaiskasvatuksesta ja jatkuu läpi elämän. Päiväkodeissa tulee olla tarpeeksi aikuisia läsnä, jotta lasten olo on turvallinen ja he voivat tuntea tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Työtä tukemaan tarvitaan päiväkotikohtaisia avustavia työntekijöitä ja tuuraajat voisivat olla paikkakohtaisesti samoja. On tärkeää, että lapsen ympärillä olisi tuttuja naamoja. Se parantaa luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Varhaiskasvatuksen työntekijöitä on arvostettava enemmän.

Liike Nyt esittää oppivelvollisuuden aikaistamista kaksivuotiseen esiopetukseen. Lapset tarvitsevat valmistavaa opetusta, jonka avulla he oppivat oppimaan ja motivoituvat uusien asioiden oppimisesta. Kasvavan maahanmuuttajaväestön johdosta uudistus on myös välttämätön. On kestämätöntä aloittaa koulupolku ilman kotimaisen kielen taitoa.

Hyvä peruskoulu rakentuu rauhallisen oppimisympäristön ympärille. Peruskouluun tarvitaan opiskelurauha. Pahoinvoivat lapset, jotka häiriköivät eivät kuulu luokkaympäristöön. Inkluusio, digilaitteet ja avotilat eivät romahtaneiden oppimistulosten ja tieteellisen tutkimuksen valossa vakuuta. Uudistuksia tehtäessä tulisi kuunnella opettajia. Virkamiehet ja konsultit eivät tiedä parhaiten mikä toimii käytännössä.

Opettajien tulee saada jatkuvien hankkeiden ja projektien sijaan keskittyä itse opettamiseen. Luokkakokoja tulee pienentää, jotta opettaja voi hallita ja opettaa luokkaa. Opettajilla tulee olla oikeus asettaa rajoja esimerkiksi ottamalla oppilaalta puhelimen pois.

Lisäksi oppilaitoksiin tarvitaan lisää tukihenkilöstöä, jotta lasten kohtaamiin arkipäivän haasteisiin voidaan tarjota apua. Kuraattoreilla, koulupsykologeilla ja nuorisotyöntekijöillä on kaikilla oma tärkeä roolinsa. Tarvitaan monipuolista tukihenkilöstöä. Lapset tarvitsevat turvallisia kohtaamisia aikuisten kanssa.

Ammattikouluihin tarvitaan paremmat resurssit. On täysin pöyristyttävää ajatella, että koulussa missä keskitytään käsillä tekemiseen järjestetään tunnit verkossa. Ei ole ihme, että opintojen keskeytykset ovat nousseet.

Lukiouudistus ja sen seurauksen tullut todistusvalinta on epäonnistunut. Nuorille tulee vastuu päättää tulevaisuuden opiskelu ja uravalinnoista liian aikaisessa vaiheessa. Uudistus on tehnyt lukion yleissivistävästä välivaiheen opinnoista nuorille ahdistavan kokemuksen. Uudistus pitää perua. Lisäksi lukioiden aloituspaikkoja on lisättävä.

Korkeakouluihin pääsy ja niistä valmistuminen kestävät molemmat liian kauan. Korkeakouluihin tulee lisätä aloituspaikkoja ja opinto-oikeuden tulee olla tiukasti rajattu. Liike Nyt esittää selvitystä tulisiko Suomessa olla Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian tavalla kanditutkinto yleinen perustutkinto, jonka jälkeen siirrytään työelämään.

Tämän päivän tutkittu tieto on huomisen päivän opetusta ja koulutusta. Koulutuksen on perustuttava aina tutkittuun tietoon. Tutkimusrahoitusta ja perustutkimuksen edellytyksiä on vahvistettava. Korkeakoulujen taloudellista autonomiaa ja perusrahoitusta on mahdollisuuksien mukaan vahvistettava. Tieteellistä tietoa ja sen käyttöä kuvaa perusteltu kriittisyys, joka on olennaista korkeakoulutukselle. Sen myötä uudistuminen ja innovaatiot ovat mahdollisia. Tästä ei ole varaa karsia.

Uuden oppiminen ja kouluttautuminen on nykymaailmassa elämänmittainen prosessi. Julkisen tahon ja yritysten tulee yhteistyössä kehittää elinikäisen oppimisen prosesseja.